Playlist

5/10/2012

Shopping

SHOPPING

Sainpa aikaiseksi tarkastella vaatekaauppojen kevät/kesä tarjontaa. Eilen tosiaan toimistotöiden jälkeen käväisin kotosalla safkaamassa ja sitten menin Sokokseen, Vero Modaan ja H&M:ään.

En olisi saanut antaa itseni astua askeleellakaan kauppoihin..

Sokoksesta kävin hakemassa vain tarvittavat ostokset (meikkivoide, itseruskettava ja silmänympärysvoide). Jos jossain niin Lohjan Sokoksesta, ainakin kosmetiikka puolelta saa mitä parhainta asiakaspalvelua. Ei voi kun kehua joka kerta kun käyn siellä! Juttelin myyjän kanssa ties kuinka kauan kaikesta kosmetiikasta ja sain minua askarruttaviin kysymyksiin loistavat vastaukset. Esimerkiksi olin lukenut aikaisemmin sinä päivänä miten ihmiset olivat keskustelleet silmänympärysvoiteen säilytyksestä. Yllätyin kun luin, että he säilyttävät sitä jääkaapissa. En usko olevani ainoa, kuka ei tuollaista kikkaa tiennyt; aamulla herätessä virkistät silmänalusia viileällä voiteella. Voisi kokeillakin, mutta asiantunteva myyjä kertoi ettei siinä mitään taikaa ole ja että sitä voidetta tulisi säilyttää siitä lähtien aina jääkaapissa - ei vaihdella huoneenlämmöstä ettei se mene piloille. Joka tapauksessa en ole ennen aktiivisesti käyttänyt silmänympärykselle tarkoitettua voidetta, luuloni perusteella että se on turhaa. Mutta silmänympäryksen iho on herkempää & ohuempaa kuin muualla kasvoissa, joten sitä pitää hoitaakin eri tavalla. Heti kun aloittaa meikkaamisen kuuluisi alkaa käyttämään silmänympärysvoidetta. Päädyin kuitenkin ostamaan Loréalin triple active moisturising eye cream:in. Maksoi minulle vain 6,80€ koska positiiviseksi yllätykseksi Sokoksella oli asiakaspäivät!! Miten sattuikin, sain kaikista ostoksistani joita oli 4 yhteensä < jokaisesta -15%. :)
Sitten suuntasin Vero Modaan, jossa viihdyin yli tunnin.... Oli siinä Johannalla & Juunaksella (ystävilläni) naurettavaa, kun en osannut millään tehdä päätöksiä vaatteiden suhteen. "Otanko vai enkö ota?" Kaikki jotka minut tuntee kunnolla, tietävät millaista shoppailu minun kanssa voi olla. :D Sen takia pyrinkin käymään kaupoissa itse, että turhaudun vain itselleni. Vero Modan myyjäkin oli aivan ihana! Olin sovituskopissa sovittamassa pirtsakan keltaista paitaa ja astuin ulos kopista nähdäkseni sen kunnolla. Tämä myyjä tuli samaan tilaan ja tokaisi "jopas sopiikin sinulle hyvin" "ihan sinun värisi". Siinä sitten juteltiin vaatteiden kooista, istuvuudesta, kevään trendeistä yms. Sain häneltä paljon apua, esimerkillistä asiakaspalvelua again. Sain itseni kassalle tosiaan vasta tunnin miettimisen jälkeen ja kulutin 60€.
Olin jo aivan poikki vaatteiden sovittamisesta, mutta minulla oli vielä puoli tuntia aikaa kipaista H&M:ssä. Kaappasin mukavimmilta näyttävät vaatekappaleet ja ryntäsin sovittamaan! Erittäin hyvät ostokset ja maksoivat vain yhteensä toiset 60€... Ja ajatus oli tilata nettivaatekaupasta vaatteita, saa nyt nähdä paljonko kehtaan vielä kuluttaa. H&M:nkin myyjä oli mitä mukavin, olen suuresti yllättynyt noin hyvästä vastaanotosta asiakkaita kohtaan. Millaisiin myyjiin te olette törmänneet? Hyviä ja huonoja kokemuksia, kertokaa. :) Ajankulutukseni takia en tosiaan ehtinyt käydä missä minun piti eli kenkäkaupassa, Teknisillä ja Seppälässä, mutta tänään Shopping part 2. Saa nähdä, toivottavasti ei tartu paljoa lisää...

Tänään minulla on myös sovittu tapaaminen Aplicossa eli pääsen salitreeneihin. Eilen olin todella rankalla ryhmäliikuntatunnilla, kuntonyrkkeilyssä. En voi käsittää, miten voin olla niin loppu nyrkkeilystä? Sama juttu Bodycompatin kanssa. Ehkä niillä tunneilla vahvistetaan eri lihaksia, mitä salilla olen pystynyt treenaamaan. Selän- ja niskan alueet ovat ainakin hurjan kipeinä. Tarvitsen hierojaa!! Any volunteers?


Kuvat ostoksista löytyvät alapuolelta;


Tajusin kotona ollessani ostaneeni vain valkoisia vaatteita, onpahan nyt vaatekaappi täynnä valkoista - ei voi valittaa. Yksi keltainen kappale tarttui onneksi mukaan..





Messuilta ostin alkuvuodesta, en muista hintaa enää, mutta sen muistan että ostin koska oma suoristusrauta veteli viimeisiään 2 vuoden käytön takia & sain mukavan edulliseen hintaan tämän kuviollisesti houkuttelevan raudan.



Suosituimmat mitä käytän; Goldwell rich repair hiuksiin jätettävä hoitoaine & Goldwell rich repair latvojen hoitovoide, jotka ostin vasta muutama viikko takaperin ja olen aivan rakastunut noihin tuotteisiin! Hiukseni ovat tietyistä kohdista melko turmeltuneet (suoristuksen, värjäyksen ja muun käsittelyn vuoksi..), ja nämä tuotteet ovat minun hiusteni pelastus. Sitten löytyy; Lumene 14 syväkosteuttava kasvovoide, Australian Gold dark tanning rusketusta edistävä rasva, Dove summer glow itseruskettava ruskettuneelle iholle & Schwarzkopf gliss hair repair. Ennen solariumia acceleration on must tuote!

Tarpeen tullen käytän Wellaflex hiusmuotoiluvahaa ja Syoss lämpösuoja suihketta.





Taivaalliselta tuoksuvat hajuvedet, jotka omistan ja suosittelen;

Victoria's Secret - Strawberries and champagne
(kummitätini tuo näitä minulle jenkeissä käyntiensä jälkeen, ettei ole vielä tarvinnut tilata)

Christina Aguilera - Inspire



Pusero
H&M ~ 19,95€




Löytö!! Olen miljoonista nettikaupoista etsiskellyt valkoisia bikinejä ja onneksi sattui kaupassa silmiin niin päätin ostaa
H&M ~ yläosa 12,95€
      ~alaosa 7,95


Perus tuubitoppi, oli pakko ostaa uusi koska entiseni jo kovassa käytössä ehtinyt kulahtaa
H&M ~ 4,95€


Perus toppi, ihanan kesäinen väri. Ainoa väripilkku ostoksistani :D
H&M ~ 4,95€



Olisin voinut alkaa kiljumaan kaupassa, kun piruuttani käväisin korupuolella varmana siitä ettei kaupassa ole, olin jo valmiina tilaamaan nämä nettikaupan kautta, mutta onnekseni toisin kävi
H&M ~ 4,95 €/kpl



Maaailman ihanin neule löytö
Vero Moda ~ 39,95€



Kahdeksi eri tavaksi muunneltavissa oleva pusero
Vero Moda ~ 19,95€



Oi oi, äitinepäivä on jo tämän viikon sunnuntaina & tilaamani lahjamuki saapunut postista. Ei maksanut kuin 10€ +toimituskulut 5€. Täytynee vielä käydä etsimässä jostain Bebe-leivoksia, niistä äityli tykkää. Mom


Pahoittelen (jos joku on ollut niin tarkkasilmäinen ja huomannut), että kuvissa ovat päivämäärät näkyvissä. Järkkärini tosiaan varastettiin, joten lainasin näitä kuvia ottaakseni porukoiden kameraa, enkä sitten tajunnut tarkastaa asetuksia vaan nappasin vain kuvat.

Ei tässä ihmeellisempää, ulkona kamala sadekeli & kiireitä... Toivon vain etten törmää niihin matoihin taas.

P.S. olen harkinnut pistää blogikirppiksen pystyyn. Niin monta vaatetta/korua/muuta käyttämättä jäänyttä tavaraa täyttää huoneeni todella pahasti, joten miettisin jos myisin pois. Mitä mieltä olisitte? :) Saa nähdä!


~xoxo Laurenn

1 kommentti:

talk to me, i won't bite you