Playlist

10/16/2014

Unreleased Autumn Photos

  


Hello! Ajattelin kirjoittaa Syksy aiheisista kuvauksistani, jos ihmisiä kiinnostaa tietää mitä kuvauksissa tapahtuu. :) Kertokaa, jos aihe miellyttää niin alan kirjoittelemaan kuvauskokemuksistani useammin.

Maanantaina oli vapaa päivä, jolloin vihdoin pystyin laittautumaan viimeisen päälle kuvauksia varten. Normaalisti minulla on kamala kiire laittautua, kun täytyy suoraan rientää kuvauspaikalle. Kiireessä ehdin tunnissa laittautua, mutta muuten minulla menee helposti kolme tuntia: pestä hiukset, antaa punaisen hoitoainevärin vaikuttaa, föönaa, laittaa kaiken maailman hiustökötit, meikkaa pikkutarkasti ja laittaa tukan kondikseen.

Olin päättänyt, että haluan näihin kuvauksiin hieman elegantimpaa tyyliä kaivaa esiin, joten puin pitkän takin päälle ja suuntasin Virkkalaan kuvauspaikalle. Minulla ei ollut kuin yksi valmis visio kuvasta, millaisen haluan toteuttaa. Kyllä ohikulkijat ihmettelivät ja kyselivät mitä makaan maassa:




Sitten loput poset ideoitiin paikan päällä. Ilma oli onneksi suotuisa, ei satanut paitsi silloin kun lopetettiin ja ei ollut hurjan kylmäkään. Ruskavärit oli niin upeita! Varsinkin punaisen tukan kanssa mätsäs hyvin. Ainoastaan ongelmana oli piikkikoroilla sipsutella metsässä, kun oli liukkaat pohjat. :D Korot upposi maahan, joten piti joka liikkumiskerta etsiä kengille maasta hyvä alusta. Puoli välissä kuvauksia aloin tuntea tunnetta, kuin joku raahaisi jalkojeni mukana ja kuvaaja nauroi käskien katsoa kenkiäni. Olin keihästänyt lehtiä koroillani. XD Ne kyllä auttoivat pysymään pystyssä!

Yhdessä vaiheessa tuuli niin kovaa, että lehtiä alkoi satelemaan päälleni ja siitä vasta kuvaaja innostui! Tuulenpuuska loppui - odotettiin ainakin 5 minuuttia toista tuulenpuuskaa - ei näkynyt - aloin itse ravistelemaan puita tien vieressä ja juoksin keskelle katua kuvaajan yrittäen ehtiä samalla napsia kuvia ennen kuin lehdet olivat jo maassa. Josta saimmekin hyvän idean... Ohikulkijat. Muutama rouva oli kävelemässä meitä kohti ja hätistin kuvaajan kysymään heiltä voivatko ravistella puita meidän puolesta. Suostuivat oikein kohteliaasti. Kuvauksiin olisi kyllä tarvinnut assarin mukaan! Oli hauskaa ja Tomi on tajuttoman lahjakas kuvaaja. Odotan innolla meidän tulevia prokkiksia, molemmilla on monta ideaa pään menoksi. Tämä oli jo toinen kerta, kun kuvattiin. :)















Nämä kuvat löytyvät jo Lady Laurenn sivuiltani :)
Mikä oli sun lemppari kuva?








Kuvaaja: Tomi Palander Photography


P.S. Jos kellään teistä lukijoista on hajua ton Facebookin tän hetkisistä "feikkiprofiili" sähläyksistä yms. ja osaisitte auttaa niin lukaiskaa mun postaus: tästä Lyhyesti selitettynä tilanne on se, että minut on estetty kommentoimasta, postaamasta ja tykkäämästä KAIKKIEN ryhmien jutuista. Vaikka en tietoisesti ainakaan ole rikkonut sääntöjä. Enkä ole feikki. :D


~ xoxo Laurenn

6 kommenttia:

  1. Kadehdin niin sun hiuksia!
    Itsellä on lyhyet punaset hiukset :) sun hiukset olis niin mun unelma <3
    Oot muutenkin aivan täydellinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei muru omistan hiustenpidennykset! Omat hiukset eivät ole myöskään unelmamitoissa, joten ei tarvitse kadehtia :) Suosittelen tilaamaan klipsipidennykset, jotka ovat aitoa hiusta niin saat täydellisen lookin ♥ Mutta kiitos ♥

      Poista
  2. Noi hiukset on kyllä jotain aivan upeaa, väri ja kaikki <3
    Ja tuo punaisen ja keltaisen ero kuvissa on niin ihana - kauniita kuvia kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 :) Tomi onnistui kuvissa erittäin hyvin!

      Poista
  3. Hienoja kuvia! :)

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista

talk to me, i won't bite you