Playlist

5/28/2012

I can be your babe

Maanantai sujui kiireen keskellä, yllätys! Toimistossa 9-4 saakka ja sen aikana minulla oli työssäoppimisen näyttö. Jännitti paljon, mutta sain arvosanaksi kolmosen eli täydet. :) Kiva kuulla, että oli asiakaspalvelu ja muu hallinnassa. Enää kolme päivää eletään toukokuuta ja sitten alkaakin ns. kesäloma. Minulla ei ole yhtään päättäri/kesäloma fiilis, kun ollut 2 kuukautta työssäoppimassa ja kesälomana 4x viikossa töitä abc:n kassalla. Palkka ilmestyy viimeisenä päivänä ja sovin itseni kanssa kuluttavani ansainneena hieman (hieman..) rahaa nettishoppailuun!

Tänään oli toisenkin asian takia poikkeus päivä. Nimittäin menin Omenatyttö haastatteluun ja kuvauksiin. Meitä on tänä vuonna 6 ehdokasta. Oikein ihanaa porukkaa vaikuttaa olevan! Menimme kuvauspaikalle ottamaan ryhmä-ja yksityiskuvat. Sattui vain huono ilma, mutta pärjättiin silti hyvin. Kylmä oli, mutta intoa löytyi niin paljon ettei se kauheasti haitannut. Siellä otetut kuvat ilmestyvät 6.6. lehteen, sitä odotellessa! Mitä nyt sain pienestä kameran ruudusta kuvani nähdä niin.. Noh, minkälaisen kuvan he minusta valitsevat - sen näkee sitten. Saa vihdoin ammattikuvaajan ottamaa materiaalia, kun oma järkkärini todella varastettiin, joten pahoittelen puhelimen laatua.

Huomenissa vielä toimistoon ja kirppikseltä täytyy hakea jäljelle jääneet vaatteet veke. Toivottavasti tienasin, ainakin voiton puolelle. Huomiseen lukijat!





Tytsyt...
Pakko tähän väliin mainita miten tykästynyt olen euroviisu 2012 "ex"-ehdokkaaseen.

Max Jason Mai / Miro Šmajda






~xoxo Laurenn

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

talk to me, i won't bite you