Playlist

5/04/2012

Kuulumiset Vapun jäljiltä

Hei, pahoittelen etten ole ehtinyt kirjoittaa sitten Vapun jälkeen! Ollut kiireitä; töitä ja muita menoja.
Vappu meni kohdallani todella hyvin, lukuunottamatta järkkärini katoamista. Kaikki vappukuvat olivat siellä ja harmittaa kovin ettei jäänyt siitä illasta kuvamateriaalia, mutta tärkeintä on se muisto kuinka hauskaa meillä oli.♥ ps. yhden otoksen frendin puhelimella oli näköjään saatu... Olimme eräällä tuttavalla juhlimassa ja meno oli loistava. Yöllä sitten siirryttiin muutaman kanssa rantsuun, ihan joka vuotisen tavan takia. Aamu vain oli yksi kamalimpia. Sitä krapulan määrää.



Tällä hetkellä istun toimistotuolissa ja surustelen etten pääse tuonne lämpimältä näyttävään ulkoilmaan auringon alle. Vielä muutama tunti sähköposteihin ja puheluihin vastailua & sitten viikonlopun viettoon. Porukat lähtevät viikonlopuksi kylpylään, joten saan olla ihan omassa rauhassa.
Äitienpäivä lähestyy ja tilasin äitylille maaailman ihanimman lahjan, hahah. Suunnittelin nettikaupassa mukin, jonka tilasin eilen. Kävin eilen pitkästä aikaa omaa pikkusiskoani näkemässä. Ei olla kuukauteen nähtykään, kun en asu heidän luonaan enää. Kävimme karismassa (kirpputori) ja löydettiin hänelle täydellinen kevätjuhlamekko! Sekä toisen hellemekon ja hupparin, maksoivat vain 15€. Itselleni löysin kymmenellä eurolla muutamat vaatekappaleet.

Nyt tekee niin kovin mieli jäätelöä, että taidan laittaa lapun luukulle ja jäätelökioskin puolella...

Tumblr_lvk1w7fyaj1qln1vno1_500_large


Hey! Ja the most tärkein asia minkä unohdin mainita; varasin ihka ensimmäiselle tatuoinnilleni ajan, jo ensi kuuksi !!!

Jännittää kuinka paljon tulee sattumaan, mutta se tulee olemaan sen arvoista koska tiedän täsmälleen minkälaisen leiman tahdon & olen miettinyt kuvaa jo monta vuotta. Siitä tulee todella upea, just wait and see. Aion pysyä shh niin pitkään, kunnes menen tatuoitavaksi. Haluan sen olevan yllätys jokaiselle, mutta sen voin paljastaa että tatuoinnin sijainti on alavatsa. ;)

551203_336992839682474_109008735814220_870441_1544898173_n_large

Tumblr_lmbxij4eje1qhqfqjo1_500_large

Dsc_9739_large

Tumblr_lf32ul3ivr1qbaskjo1_500_large

Tumblr_ltmp3o6ock1qbet79o1_500_large

Bye For Now


~xoxo Laurenn

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

talk to me, i won't bite you